The crossing X...

I heard conversation on the radio and it finally inspired to update my blog. Sport in the fatigue, sports develop the disease - were on Monday, YLE Speech Sports home evening, and now on display in the actor's profession, a former athlete Manuela Bosco told the athlete's point of view, their own experiences.

Torch trigger is in person - the same things, thoughts and reflections with the struggling the last couple of years ... Sports gives a lot, when the award is a joy and a positive attitude on the go - but the motivation and the joy disappeared, out comes a compulsive performance - the result of the obligations of pressure - getting back to their sometimes rocky road behind.

Cycling sport came in my life only when twin daughters were about 2-3 years of age - Initially just try to getting better shape - but pretty quickly I started a systematic training program. Looking back, thinking sport - its content, dominated my daily life - as indeed it should be one of the athlete-oriented ... But, now I can recognize that, the family probably suffered from it, I was not unable to combined these in appropriate proportions. Sport, had come to me some sort of drug, where I control myself, my food and my life. The interview as it became clear how often the athlete's identity is built according to what he/she is doing, to perform.

But what is an athlete, his career is over?
What do I have if I am not role an athlete - the difficulty make a decisions - Motivation problems - Performance calculation - How to fill it with a vacuum, which comes after stopping - on the ground would have to stand up again and start to build a new life ...

Large individual changes happening in my life two years ago has brought me into this space, which I have already processed the idea at the level of last spring. Even training motivation was at times painful and persistent pain in the injuries are eating human mental capital. However, I had decided to take the period 2011 through the best possible way - and I was surprised to tasollani increased slightly, although the relatively
profits from previous years. I explained myself a manifestation of the fact that I had made a decision to stop after season. competition would be the last season. It was stress-free interval, the results spoke for themselves. Supported the decision was also that I had filed for sports massage therapist in training - and confirmed that I would be the place for the next course section studies.

I ran throughout the previous summer between home in Finland and abroad ... the race after race. Sometimes I remember an indication that the equation - Single parent - Athlete - The mother -  is not the easiest to be implemented at a practical level the trinity - but I was determined to go, and to do best the performance for the period through to the season. I did what was required, or what others expected.

But a new study in Spain was waiting for. And cyclists, when you move to Spain for the winter - to mean that many sources of comments as people, was that the summer of 2012 bike will flies! I'd like to correct "a misunderstanding" as to why in fact I'm here - It is a learning profession, at the end of sporting career. I make my living by pedaling, unfortunately, been able to earn with it. But, more recently, Spanish, local cyclists who I got to know, I have faced an extremely warm welcome and received tremendous support from them, what ever I will going to do. On the other hand this level of support, comes too late for me and is no longer difficult to turn your head toward the tough challenges. One of the biggest problem is the another leg. There is major functional changes / problems in the leg, which I have so far been no permanent cure found. Now, more than usual in Finland during the winter, I have been cycled a lot and it seems to be getting worse. Some days it is so difficult, depend on the pain and it loose all power in the leg. I have been asked countless times from myself, why I do this, if I don't enjoy this the same level as before I did?!

So, the time has come to make the final choice! Of all types of emotional storms, which has gone through, crying - a kick - a rage - And I still processes.
What is certain is that on my side it's that World Cup-level races are history - I want to concentrate on my studies and carry through 100% - with honor! And if the passion and power is enough, I will cycling, of course for hobby - Without performance targets. We have a nice outfit with a work out, but playing sports with goal-oriented received a decision the end. Also, I feel relief to have the imported my thoughts out.

These tears ...

Risteys X

Eräs kuulemani keskustelu radiossa innoitti viimein päivittämään blogiani. Urheilussa tapahtuva uupuminen, urheilusta sairastuminen -  olivat maanantaina YLE Puheen Urheiluillassa esillä ja nykyisin näyttelijän ammatissa oleva, entinen yleisurheilija Manuela Bosco kertoi omia kokemuksiaan urheilijan näkökulmasta.

Liipaisi henkilökohtaisesti - Samojen asioiden, ajatusten ja mietteiden kanssa kamppailleena viimeisen parin vuoden ajan... Urheilu antaa paljon, kun tekemisessä on ilo ja positiivisuus mukana - mutta motivaation ja ilon kadottua, esiin astuu pakonomainen suorittaminen - tulosvelvoitteet, painostus - on niiden takaisin saaminen joskus kivisen tien takana.

Pyöräilyhän tuli kuvioihin vasta kun kaksos-tyttäreni olivat n. 2-3 vuoden ikäisiä - Aluksi kuntoiluna - mutta melko nopeasti järjestelmällistä harjoitusohjelmaa noudattaen. Näin jälkikäteen ajatellen, urheilu - sen sisältö, hallitsi minun joka päiväistä elämää - niin kuin toki johonkin tähtäävän urheilijan pitääkin... Mutta, nyttemmin voin tunnustaa että, perhe varmaankin kärsi siitä, etten osannut yhdistää näitä sopivassa suhteessa. Urheilemisesta oli tullut minulle jonkinlainen huume, jolla kontrolloin itseäni, syömistäni ja elämistäni ja niin kuin haastattelussakin kävi ilmi, useinmiten urheilijan identiteetti rakentuu sen mukaan mitä hän on, tekee, suorittaa.

Mutta mitä on urheilija, uransa päätyttyä?
Mitä olen, jos en ole urheilijan roolissa - Lopettamisen vaikeus -  Motivaatio ongelmat - Suorituskyvyn laskeminen - Millä täyttää se tyhjiö, mikä tulee lopettamisen jälkeen, välttyäkseen "Matti Nykäsiltä" -  Kuilu jonka pohjalta pitäisi nousta ja rakentaa ts. uusi elämä...

Isojen henkilökohtaisten muutosten tapahtuminen elämässäni parin vuoden takaa on saattanut minut tähän tilaan, jota olen prosessoinut ajatuksen tasolla jo viime keväästä. Silloinkin harjoitteluun motivoituminen oli ajoittain tuskaista ja jatkuvat kipuilut vammoista syövät henkistä pääomaa. Olin päättänyt kuitenkin viedä kauden 2011 läpi parhaalla mahdollisella ponnistelulla - ja olin yllätyksekseni tasollani hieman noussut, verraten vaikka aiempien vuosien tuloksiini. Toisinaan selitin itselleni ilmentymää sillä, että olin tehnyt päätöksen, että ko. kilpailukausi olisi viimeinen ja koska korvienväli oli stressitön, tulokset puhuivat puolestaan. Päätöstä puolsi, että olin hakeutunut urheiluhierojakoulutukseen - ja varmistunut, että minulla tulisi olemaan seuraavassa kurssijaksossa paikka opinnoissa.

Pyyhälsin koko edelliskesän kodin ja kisojen reissaamista ulkomailla... Joskus muistan maininneeni että yhtälö - Yksinhuoltaja - Urheilija - Äiti ei ole helpoin mahdollinen kolminaisuus toteutettavaksi käytännön tasolla - mutta puskin päättäväisesti, suorituksen omaisesti kisakauden läpi, tein sen mitä vaadittiin, tai oletettiin.

Mutta uusi opiskelupaikka Espanjassa odotti. Ja pyöräilijänä, kun muutat Espanjaan talveksi - tarkoittanee se monelta taholta kommentteja saaneena, että nyt kesällä 2012 pyörä suorastaan lentää!!! Tekisi mieleni korjata "väärinkäsitys" siitä, mistä syystä todellisuudessa olen täällä - on se opiskelu ammattiin, urheilu-uran päätyttyä. Polkemalla en valitettavasti elantoani ole päässyt tienaamaan. Mutta, nyttemmin espanjalaisiin, paikallisiin pyöräilijöihin tutustuttuani, olen kohdannut äärimmäisen lämpimän vastaanoton ja saanut heiltä valtavasti tukea, mitä ikinä tulenkaan tekemään. Toisaalta tämän tasoinen tuki, tulee minulle liian myöhään ja on enää vaikea kääntää päätä kohti kovia haasteita. Suuri ongelma on toisen jalan vakavat toiminnalliset häiriöt, johon en tähän mennessä ole mitään pysyvää hoitokeinoa löytänyt. Nyt enemmän kuin normaalisti Suomessa talviaikaan, olen pyöräillyt huomattavasti enemmän ja vamma tuntuu vain pahenevan. Lenkit on päivistä riippuen tuskaista, voimatonta vääntöä. Lukemattomia kertoja itseltä kysyneenä, miksi minä teen tätä, jos en tästä enää nauti sillä tasolla kuin ennen?!

Joten, on tullut aika tehdä lopullisia valintoja! Kaikenlaisten tunnemyrskyjen läpikäyneenä, itku - potku - raivari - mitä tosin koen edelleenkin prosessoivan.
Varmaa on se, että osaltani maailman cup tasoiset kisat ovat historiaa - Haluan keskittyä nyt viemään opiskeluni läpi - Kunnialla! Ja mikäli intoa ja virtaa riittää, pyöräilyä, tottakai HARRASTELLEN - Ilman tulostavoitteita. Meillä on mukava porukka jonka kanssa treenailla, mutta urheileminen tavoitteelisesti on osaltani saanut päätöksen. Toisaalta koen helpotusta, saadessani tuotua ajatukseni esille.

Näihin kyyneliin...